Olen Hanna Levaniemi – tunnevyöhyketerapeutti

Herkkyydellä- Tunnevyöhyketerapiaa Jämsänkoskella.


Minä olen:

·       kiinnostunut kehon, mielen ja tunteiden vaikutuksesta ihmiseen. 

·  Kairon instituutista 2019, valmistunut Tunnevyöhyketerapeutti

·       Sosionomi (AMK) 2003

·       Lähihoitaja 1999

·       työskennellyt päiväkodeissa ja lastensuojelun parissa 15 vuoden ajan.

.

Tutustuessani tunnevyöhyketerapiaan elämääni saapuivat värit. Aloitin tummasta, jopa aika mustasta sävystä. Silloin kohtasin ensi kertaa pimeyden. Olin ajelehtinut elämässäni tilanteeseen, josta ei ollut suuntaa jatkaa eteenpäin. Oli pysähdyttävä ja etsittävä jokainen palanen, jonka olin matkan varrella tiputtanut. Osan tietoisesti ja osan tiedostamattani. 

.

Alkumatkan kuljin etsien muiden hyväksyntää. Tämä ruokki minun ulkoista hyvää oloani. Silti en tuntenut kuka minä olen, sisäisesti. Mitä minä tunsin tai ajattelin. En, ennen kun tuli pysähdys. 

.

Oli kohdattava masennus. Sairaus, jonka olin luullut elävän suljetuilla osastoilla ja kaukana minusta. Löytyi myös keskenmenojen palanen, joka loi tuskaa elämän ja kuoleman välillä. Oli vaikea hyväksyä itseään sellaisena, kun olin. Koin epäonnistuneeni.

.

Kohtasin tunnevyöhyketerapian myötä ne tärkeimmät, tunteeni. Sen kuinka ne vaikuttavat minussa ja kuinka minä kohtaan toiset ihmiset ja heidän tunteensa. Kohtasin ennen kaikkea itseni, kuka minä olen ja kuinka minusta on tullut minä ja lopulta myös äiti ja puoliso. Mitkä asiat vaikuttavat minuun perimästäni ja kuinka ne perimän siirtymänä vaikuttavat lapsiini. 

.

Värit elämässäni tarkoittavat elämän aaltomaista kulkua. Koskaan ne eivät pysähdy, välillä koetaan nousuja ja välillä mennään alamäkeä. Uskon ja luotan, että elämän lautta kantaa ja antaa juuri sen verran, kun jaksaa kantaa. Jokaisesta tunteesta, tunteen kohtaamisesta olipa se sitten oma tai toisen, oppii jotain itsestä. 

.

Tunteet tuovat väriä elämään kaiken sen pimeyden jälkeen mikä oli ollut harsona harteillani hyvin pitkään. Nyt tuo harso on saanut jäädä. Olen kohdannut tapahtumat elämänkaarellani, oivaltanut niihin liittyvät tunteet ja käsitellyt ne. En tarvitse niitä enää. Voin elää ilman suojakuorta ja näyttää olevani inhimillinen ihminen. Luotettava, rehellinen mutta myös haavoittuva ja herkkä. Tässä on hyvä olla. Antaa elämän virran viedä kohti uutta ja tuntematonta. Näyttäen mitä kaikkea uutta voi syntyä, kun on rehellinen, luottaa itseensä ja hyväksyy itsensä juuri sellaisena kun on.

.

Kaikkea tätä arjessani tukee jooga, lukeminen, luonnossa liikkuminen ja itseni kanssa yksin oleminen ja pysähtyminen. Nautin myös suunnattomasti nukkumisesta, ystävien seurasta ja pitkistä syvällisistä keskusteluista sekä hyvästä ruoasta. 

.

Perhe on minulle tärkein peili hahmottamaan omat tunteeni ja tuntemukseni omassa kehossani. Perheeseeni kuuluvat kaksi lastani sekä mieheni.  Suurimmat oivallukseni olen saanut hoitojeni lisäksi Kairon Instituutissa, jossa opiskelin tunnevyöhyketerapiaa. Tämä on saanut minut ymmärtämään, ettei tunteiden kanssa tarvitse olla yksin ja keho todellakin reagoi tunteisiin monilla eri tavoilla. Jokainen keho on yksilö ja vain ihminen itse voi tuntea mitä oma keho kertoo.

.

Ajan hoitoihini voit varata joko puh.0400409730 tai sähköpostitse herkkyydella@gmail.com.